Lataa Varhaiskasvatuksen opettajapäivien ohjelma PDF-muodossa tästä.
Opettajapäivien ohjelma on julkaistu myös VOL-lehdessä 4/25. Ohjelmamuutokset mahdollisia.
PÄIVIEN NÄYTTELY
Näyttely esittelee Varhaiskasvatuspäivien julisteita eri vuosikymmeniltä ja tarjoaa katsauksen päivien teemoihin sekä visuaaliseen ilmeeseen eri aikakausina. Julisteet heijastavat yhteiskunnallisia keskusteluja, pedagogisia painotuksia ja opettajien työtä ajan saatossa sekä kutsuvat tarkastelemaan varhaiskasvatuksen historiaa julisteiden kautta.
Lauantaina kello 9.00-16.15
Clarion Hotel, 2. krs, Helsinki
LOUNAS
Lauantaina 6.6.
Ravintola Social 1. krs. Clarion Hotel, Helsinki
klo 12.00-13.30
Sunnuntaina 7.6.
Grande Buffet ja GrillHouse, Tallink Silja
klo 12.-13.30
Buffet-lounas ruokajuomineen
ILLALLINEN (M/S VICTORIA)
Lauantai 6.6.
Grande Buffet -illalliset
Mia Hafrén, Yrittäjä, näyttelijä
Mia Hafrén toimii näyttelijänä, muusikkona ja ratkaisukeskeisenä terapeuttina. Hän julkaisee keväällä 2026 kolmannen sooloalbuminsa ja esiintyy syksyllä Oulun kaupungin suurmusikaalissa. Hän pitää seminaareja muun muassa esiintymisestä ja tiimin rakentamisesta.
Lisäksi hän toimii puheenjohtajana Finlands svenska Marthaförbundetissa ja on varavaltuutettu Helsingin kaupunginvaltuustossa. Miaa kiinnostaa ihmisten välinen vuorovaikutus, ja uteliaisuus johdattaa hänet usein uusiin haasteisiin ja yllätyksiin.
Tapiolan kuoro
Tapiolan kuoro on espoolainen, kansainvälisesti tunnettu ja palkittu lapsi- ja nuorisokuoro, perustettu vuonna 1963. Kuoro yhdistää nuorten laulun ja soiton elämyksellisesti, ja sen ohjelmisto ulottuu klassisesta musiikista nykysävellyksiin sekä jazzin ja kansanmusiikin esityksiin.
Kuoro tekee aktiivisesti yhteistyötä nykysäveltäjien kanssa, kantaesittää uusia teoksia ja konsertoi säännöllisesti Suomessa ja ulkomailla. Sen tavoitteena on tarjota korkeatasoista lapsikuorotaidetta ja elämyksiä sekä rakentaa monipuolinen ja inhimillinen kasvuympäristö, jossa jokaisella lapsella on mahdollisuus kasvaa ammattimaiseksi taiteentekijäksi.
Frank Martela, Filosofi, apulaisprofessori, Aalto-yliopisto
Frank Martela on kansainvälisesti tunnustettu ja Suomen johtava sisäisen motivaation, hyvinvoinnin ja merkityksellisyyden asiantuntija, jolla on selkeä näkemys siitä, miten näitä edistetään ja johdetaan työpaikoilla ja yhteiskunnassa.
Frank toimii Aalto-yliopiston apulaisprofessorina ja tieteellisten julkaisujensa ohella hän on kirjoittanut esimerkiksi kolumnia Helsingin Sanomille ja kansainvälisiin julkaisuihin kuten Harvard Business Review, Scientific American ja CNBC. Häntä ovat haastatelleet New York Times, Fox News, Le Monde, Der Spiegel, BBC, CNN sekä New Scientist ja Discover Magazine. Hänen kirjansa A Wonderful Life – Insights on Finding a Meaningful Experience (HarperCollins 2020) on käännetty 30 eri kielelle.
Erkka Laininen, Suunnittelupäällikkö, OKKA-säätiö
Erkka Laininen työskentelee OKKA-säätiössä kestävän tulevaisuuden oppimisen kysymysten parissa. Hän tukee oppilaitoksia kestävyystyössä, kouluttaa opettajia ja toimii aktiivisesti kestävyyskasvatuksen verkostoissa.
Erkka on erityisen kiinnostunut maailmasuhdetta uudistavasta oppimisesta, planetaarisuudesta ja tulevaisuusajattelusta. Vapaa-ajalla hänet löytää metsästä juoksemasta, suunnistamasta tai hiihtämästä.
Erika Jokimies, VEO/KM, väitöskirjatutkija, Jyväskylän yliopisto
Erika Jokimies toimii sekä varhaiskasvatuksen erityisopettajana että kehittämissuunnittelijana. Hän tekee parhaillaan väitöskirjatutkimusta, joka käsittelee kollaboratiivista konsultaatiota varhaiskasvatuksessa sekä sen vaikutuksia lasten käyttäytymiseen, varhaiskasvatuksen henkilöstön pedagogisiin käytäntöihin ja henkilöstön ammatillisen pystyvyyden vahvistumiseen. Lisäksi hän toimii Suomen Varhaiskasvatuksen erityisopettajat (SVEOT) ry:n puheenjohtajana.
Hänen keskeisiä osaamisalueitaan ovat varhaisen tuen rakenteet ja käytännöt, konsultaatio ja konsultatiivinen työote sekä henkilöstön ammatillinen kehittyminen. Erikaa kiinnostaa erityisesti, miten tutkimusperustaisia menetelmiä voidaan soveltaa varhaiskasvatuksen arjessa niin, että ne aidosti parantavat lasten saamaa tukea.
Anna Siippainen, KT, yliopistonlehtori (varhaiskasvatus), Tampereen yliopisto
Anna Siippainen työskentelee yliopistonlehtorina Tampereen yliopiston Kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunnassa. Siippainen on myös dosentti Oulun yliopistoon, alanaan lapsipolitiikat. Annan tutkimus paikantuu lapsuudentutkimuksen ja koulutuspolitiikan kentille.
Tutkimusteemat ovat tarkastelleet muun muassa lasten paikkaa suomalaisessa varhaiskasvatusjärjestelmässä sekä viimeiset vuodet erityisesti arviointia. Kiinnostuksenkohteena ovat muun muassa varhaiskasvatuksen arvioinnin toivotut ja ei-toivotut seuraukset eli esimerkiksi se, miten arviointi ohjaa sitä, mitä varhaiskasvatuksessa tehdään ja miten erilaisia lapsia kohdataan. Tällä hetkellä Anna työskentelee Datalapset -tutkimushankkeessa, jossa tarkastellaan datajälkiä, joita lapsista eri lapsuudeninstituutioihin jää.
Laura Lahin, KM, varhaiskasvatuksen opettaja
Laura Lahin toimii Espoossa päiväkodin apulaisjohtajana. Yksikössä on noin 50 työntekijää ja kolme eri toimipistettä. Aiemmin hän on työskennellyt varhaiskasvatuksen opettajana sekä päiväkodin johtajana.
Hänen työhönsä kuuluu keskeisesti henkilöstön tukeminen vasun ja eopsin mukaisen pedagogiikan toteuttamisessa sekä monet arjen sujuvuuteen liittyvät toiminnot, kuten päivittäiset henkilöstöjärjestelyt. Laura on erityisen kiinnostunut lastenkirjallisuudesta ja toimittaa VOL-lehden kirjapalstaa.
Liisa Lattu
Liisa Lattu on kokenut kasvatuksen ammattilainen, joka on työskennellyt lastentarhanopettajana ja varhaiskasvatuksen erityisopettajana. Hän on myös kouluttautunut Nepsy-valmentajaksi.
Liisa toimii Helsingin kaupungilla varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen työntekijöiden työsuojeluvaltuutettuna edistäen turvallista ja hyvinvoivaa työympäristöä.
Tuikkis Karjanmaa
Tuikkis Karjanmaa on monipuolinen varhaiskasvatuksen ammattilainen, joka on työskennellyt lastentarhanopettajana sekä varajohtajana ja mentorina. Hän on ratkaisukeskeinen työnohjaaja ja -terapeutti, ja toimii myös Hetipurku-kouluttajana.
Tuikkis toimii Helsingin kaupungilla varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen työntekijöiden työsuojeluvaltuutettuna edistäen turvallista ja hyvinvoivaa työympäristöä.
Johanna Karlsson
Johanna Karlsson jobbar som pedagogiskt sakkunnig för den svenskspråkiga småbarnspedagogiken i Helsingfors. Hon stödjer personalen i deras pedagogiska arbete genom att uppdatera olika anvisningar och planer samt skapa fungerande verktyg och inspirerande material.
Språkmedveten pedagogik, läsfrämjande verksamhet, styrkediskussioner och att Se det goda samt utbildningspolitiska frågor intresserar henne. Johanna har fungerat som ordförande i förbundets utbildningspolitiska arbetsgrupp.
Elisabet Horsma-Strang
Elisabet Horsma-Strang är utbildad pedagogie magister och arbetar som lärare inom småbarnspedagogik i en förskola i Esbo med starkt engagemang för flerspråkighet, inkludering och barns delaktighet i verksamheten. Hon strävar efter att skapa trygga och stimulerande lärmiljöer som främjar barns självkänsla och identitetsutveckling.
Utöver det pedagogiska arbetet är Elisabet aktiv inom intressebevakning och fackliga frågor i rollen som ordförande för Huvudstadsregionens Lärare inom Småbarnspedagogik r.f. samt del av redaktionsgruppen för VOL-tidningen. Under flera år har hon fungerat som handledare för studerande från Helsingfors universitet och har ett särskilt intresse för att utveckla hållbara arbetsplatskulturer och fungerande team som främjar nya lärares etablering inom småbarnspedagogiken.
Mari Frilund, Sivistysjohtaja, Sauvon kunta
Mari Frilund toimii Sauvon kunnassa sivistysjohtajana. Hän on kasvatustieteen maisteri (KM) ja hänellä on aiempaa kokemusta Espoossa varhaiskasvatusyksikön johtamisesta apulaisjohtajamallin mukaisessa kolmen päiväkodin ja neljän yksikön kokonaisuudessa.
Mari on tutkinut päiväkodin johtajien työnhallinnan tunnetta ja sen vaikutuksia työhyvinvointiin. Hän korostaa pedagogiikan johtamisen merkitystä ja näkee laadukkaan pedagogiikan johtamisen sekä jaetun johtajuuden keskeisinä voimavaroina sekä johtajille että varhaiskasvatuksen opettajille arjessa.
Saimi Hoyer, Yrittäjä, kirjoittaja
Yrittäjä ja puhuja Saimi Hoyer on vangitseva tarinankertoja ja karismaattinen esiintyjä. Hän innostaa kuuntelemaan sisintä, uskomaan unelmiin ja tavoittelemaan niitä rohkeasti. Saimin teemat liittyvät yrittäjyyteen, läsnäolon voimaan, rohkeuteen ja itsensä kehittämiseen.
Hän on saanut Suomen leijonan ansioristin työstään kulttuurin, luonnon ja matkailun edistämiseksi. Puhujana Saimi vangitsee yleisön mielenkiinnon ja herättää kuulijat näkemään ympärillään olevat mahdollisuudet.
Anneli Laamann, päiväkodin johtaja, kasvatustieteiden maisteri
Anneli Laamann on kokenut varhaiskasvatuksen ammattilainen ja Tabasalu Teelahkme - päiväkodin johtaja vuodesta 2017. Hän on työskennellyt päiväkodin opettajana yli 26 vuotta ja ollut mukana Viron varhaiskasvatuksen kehityksessä heti itsenäistymisen jälkeen. Laamann on kasvatustieteiden maisteri (Tallinna Ülikool 2014) ja julkaissut metodista oppikirjallisuutta, mm. “Mängides lugema”.
Hän on johtanut Lukupesa-projektia, joka tukee lasten lukutaidon kehitystä. Anneli kouluttaa opettajia ja vanhempia varhaiskasvatukseen liittyvissä teemoissa sekä osallistuu aktiivisesti varhaiskasvatuksen yhdistystoimintaan. Anneli valittiin Harjumaan kunnan vuoden päiväkodin johtajaksi vuonna 2025.
Evelin Sarapuu, päiväkodin johtaja, kasvatustieteiden maisteri
Evelin Sarapuu on kokenut varhaiskasvatuksen ammattilainen ja Ülenurme Nurmepesa - päiväkodin johtaja vuodesta 2022. Hän on valmistunut Tarton yliopistosta kasvatustieteiden maisteriksi (2006) ja ollut perustamassa Eesti Reggio -klubia (2013) sekä Eesti Reggio Ühingu -yhdistystä (2017).
Evelin toimii Viron Lastentarhanopettajien Liiton puheenjohtajana (2021–) ja on pitkän linjan yliopistokouluttaja ja mentori. Hän osallistui vuonna 2025 varhaiskasvatuksen kansallisen opetussuunnitelman tukimateriaalien laatimiseen ja on saanut tunnustusta ohjattuaan opiskelijoita ja mentoroidessaan kollegoitaan. Evelin valittiin Tarton maakunnan vuoden päiväkodin johtajaksi vuonna 2014.
Lauantai 6.6.
|
|
| 9.00 |
Ilmoittautuminen ja aamukahvitori (2. ja 3. krs) Näyttely avoinna (2. krs) |
| 10.00 |
Avajaiset Juontaja Mia HafrénEstradilla Tapiolan kuoro Tervetuloa opettajapäiville Valtionvallan tervehdys OAJ:n tervehdys Tervetuloa pääkaupunkiseudulle |
| 11.00 |
Avajaisluento: Merkityksellisyys työssä ja elämässä – sisäisen motivaation johtaminen |
| 12.00-13.30 |
Lounas ja näyttelyyn tutustuminen Lounaskattaukset klo 12.00 ja 12.45, ravintola Social 1. krs. |
| 13.30-15.00 | Opintopolut (kaksi rinnakkaista) |
Polku 1: Tutkittua tietoa varhaiskasvatuksesta |
|
| 13.30-14.15 |
Kohti vaikuttavaa tukea - kollaboratiivisen konsultaatiomallin kehittäminen ja konsultaatio varhaiskasvatuksessa VEO/KM, väitöskirjatutkija Erika Jokimies, Jyväskylän yliopisto |
| 14.15-15.00 |
Mittareita ja mutua: mitä varhaiskasvatuksen erilaiset arviointitavat tuottavat? KT, yliopistonlehtori (varhaiskasvatus) Anna Siippainen, Tampereen yliopisto |
Polku 2: Tukea varhaiskasvatuksen käytännön työhön (pedagoginen toiminta) |
|
| 13.30-14.15 |
Anna minulle motivaatiota – Ge mig motivation! Yrittäjä Mia Hafrén |
| 14.15-15.00 |
Planetaarinen opettajuus ja kestävä tulevaisuus päiväkodeissa Suunnittelupäällikkö Erkka Laininen, OKKA-säätiö |
| 15.00-15.30 |
Kahvitori (2. ja 3. krs.) Näyttelyyn tutustuminen (2. krs.) |
| 15.30-16.15 |
Luento: Intohimon voima ja itsensä toteuttaminen Yrittäjä, kirjoittaja Saimi Hoyer |
| 16.15 | Vuoden varhaiskasvatuskunta 2026 julkistaminen |
| 16.15 | Näyttely sulkeutuu |
| 17.45-18.10 |
Laivaan nousu m/s Victoria I (Länsiterminaali 2) m/s Victoria Tallinnaan |
| 18.00 |
Grande Buffet -illalliset
|
| 22.00 |
Ohjelmaa Starlight-yökerhossa (laivan omat bändit) |
Sunnuntai 7.6.
|
|
| 07.00 |
Meriaamiainen Mahdollisuus maissa käyntiin Tallinnassa klo 8.00–12.00 |
| 10.30 |
Varhaiskasvatus Virossa (Starlight-yökerho) asiantuntijoina Evelin Sarapuu ja Anneli Laamann |
| 12.00-13.30 | Buffet-lounas ruokajuomineen (Grande Buffet ja GrillHouse) |
| 13.30-14.45 |
Learning cafe-keskustelut – Tule, opi ja nauti! (konferenssikeskus) Teema 1: Pedagoginen johtaminen arjen voimavarana Teema 2: Palautuminen balanssissa? Liisa Lattu ja Tuikkis Karjanmaa Teema 3: Kollegialt lärande - glädje och energi i arbetet. |
| 15.00 |
Päättäjäiset ja loppusanat Konferenssikeskuksen kahvitorilla nostamme maljan varhaiskasvatuksen opettajille! |
| 16.00 |
m/s Victoria saapuu Helsinkiin |



